sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Viihdearkki osa. 2


Hei taas kaikille!

Nyt olis aika laittaa jakoon seuraava arkki, joka sisältää leffamarkiiseja, telkkareita sekä movie night -tekstejä.

Muistutan vielä että;

Tarrat ovat tarkoitettu VAIN YKSITYISEEN KÄYTTÖÖN ja niiden kopioiminen, jakelu ja myynti missään muodossa on ehdottomasti kielletty!


Muutamilla on ollut vaikeuksia vesileiman kanssa ja mahdollisesti voi olla ongelmia Mac koneilla tulostettaessa.


Tässä muutama vinkki:
Tarkistathan että sivu/tulostus asetuksissa ei ole "tulosta vesileima" kohtaa valittuna.


Aina kannattaa ensin tulostaa yksi kopio tulostuspaperille harmaasävyisenä, nähdäkseen tulostuuko tiedosto oikein.




 Kuvan alla linkki tiedostoon.




Tulostusiloa!

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Boksi-tarrat osa.1

Heipä vaan hei kaikille pitkästä aikaa.
Koulu on vienyt karhun osan ajasta ja tuntuu ettei bloggailulle oikein ole jäänyt aikaa. Koulun myötä olen tutustunut mm. Adoben ohjelmiin joten ajattelin yhdistää hyödyn ja huvin ylläpitämällä ohjelmien käyttötaitoa tekemällä itselleni omiin tarpeisiin planner-tarroja. Piirrän siis tarrat itse Illustrator-ohjelmalla ja teen niistä A4-kokoisen arkin InDesign-ohjelmalla. Itse käytän Kärkkäiseltä saatavia A4-kokoisia tarra-arkkeja tulostamiseen mutta hyvin voi tulostaa myös A4 kopiopaperille ja käyttää kaksipuolista tarraa tai liimaa kiinnittämiseen.


Näitä työstäessä pikkuhiljaa takaraivossa alkoi muhimaan idea tarra tiedostojen jakamisesta ilmaiseksi jos niistä olisi iloa muillekkin. Tästä alkaa ilmaistulosteiden sarja joten jää seurailemaan mitä seuraavaksi ajattelin jakaa.
Sitten muutama vakavampi sana jotta tämä ilo olisi mahdollisimman pitkäaikainen ja mahdollisimman monelle.

Tarrat ovat tarkoitettu VAIN YKSITYISEEN KÄYTTÖÖN ja niiden kopioiminen, jakelu ja myynti missään muodossa on ehdottomasti kielletty!

Mitä tulee itse tarroihin, niin nämä ovat puoliboksi sekä varttiboksi tarroja suunniteltu mahtumaan Erin Condren vertical Lifeplannerin bokseihin. Sopivat melkein mihin tahansa muuhunkin planneriin. Itse käytän näitä myös pocket kokoisessa TNssä.



Bokseja on pastelliväreissä, reunat tikattuna sekä sateenkaari värityksellä.



Tarra tiedosto on pdf-muodossa ja näin helposti tulostettavissa suurimmalla osalla pc koneista. Mitään skaalauksia ei tarvitse, muistaa vain tulostaa arkin vaakana.



Yllä on linkki tiedostoon ja ei muuta kuin tulostus onnea! =)